11.12. Mahdollisimman hyvin tuottavan hirvikannan tavoittelu on johtanut epävakaaseen kannan kehitykseen

Joensuun yliopisto - Soveltava biologia

Tuire Nygrén

syntynyt 1947, Turku
kotikunta Ilomantsi


ylioppilas, Turun Normaalilyseo, 1966
Luonnontieteiden kandidaatti, Turun Yliopisto, 1973
Filosofian maisteri, Turun Yliopisto, 1989

Turun Yliopisto/Suomen Akatemia, tutkimusapulainen 1971-1972
Turun Yliopisto, vs. assistentti 1973
Kansanterveyslaboratorio, vt. biologi
Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitos, tutkimusapulainen 1976-1980
Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitos, tutkija 1981-edelleen

Väitösaika ja -paikka
11.12.2009, 12.00, sali N100, Natura

Väitöskirja
Suomen hirvikannan säätely - biologiaa ja luonnonvarapolitiikaa


Vastaväittäjä
Sauli Härkönen, dosentti, Metsästäjäin Keskusjärjestö

Kustos
Professori Heikki Roininen, Biotieteiden tiedekunta


Suomen hirvikannan säätely - biologiaa ja luonnonvarapolitiikaa

Biology and policies in Finnish moose population regulation and management


Mahdollisimman hyvin tuottavan hirvikannan tavoittelu on johtanut epävakaaseen kannan kehitykseen

Filosofian maisteri Tuire Nygrén tarkastelee Joensuun yliopistossa tarkastettavassa soveltavan biologian alaan kuuluvassa väitöskirjassaan suomalaisen hirvikannan säätelyä sekä biologisena että luonnonvarapoliittisena kysymyksenä. Väitöskirjan tutkimusongelmat liittyvät niihin vaikeuksiin, joita suomalaisessa yhteiskunnassa on 1970-luvun alun jälkeen kohdattu, kun valikoivalla metsästyksellä on pyritty ylläpitämään mahdollisimman hyvätuottoista, mutta vähän vahinkoja tuottavaa hirvikantaa.

Tutkimuksessa todetaan, että tuottavuuden maksimointipyrkimys on ongelmien taustatekijöistä kenties kaikkein keskeisin. Kun tuottavuutta on vasaverotuksella sekä naarashirvien säästämisellä pitkään ja määrätietoisesti tehostettu, kannan rakenteen muutos on johtanut samalla ei-toivottuihin, vaikeasti ennakoitaviin ja mahdollisesti jopa peruuttamattomiin muutoksiin. Epävakautta on korostanut 1990-luvun jälkipuoliskolta lähtien saaliskeskeinen kannansäätelypolitiikka. Kun pääluvun säätelyyn keskittynyt verotus on ollut vuodesta toiseen kaavamaista poistettavien osuuden vaihteluista huolimatta, metsästyksen jälkeen elämään jäävän kannan rakenne on ollut jatkuvassa muutoksen tilassa. Menettelytavalla on ollut väistämättömät vaikutuksensa kannan kehityksen dynamiikkaan. Todennäköisesti se on aiheuttanut muutoksia myös hirvien käyttäytymiseen. Verotuksen suunnittelusta on näin tullut entistä vaativampaa ja epävarmempaa. Omalta osaltaan kehityksen epävakautta on kasvattanut 1990-luvun alussa tapahtunut vastuiden uusjako, joka on velvoittanut paikalliset metsästysseurueet ja riistanhoitoyhdistykset vastaamaan hirvikantansa verotuksen suunnittelusta. Tuloksellisen verotuksensuunnittelun todetaan tutkimuksessa edellyttävän paitsi tietoa metsästyksen jälkeen jääneestä hirvimäärästä ja aiempien vuosien tuottotehosta myös hirvikannan kehitykseen vaikuttavien tekijöiden tuntemusta sekä suunnittelualueiden riittävän suurta kokoa.

Säätelyutopia, jonka Nygrén tulostensa perusteella työnsä lopuksi hahmottelee, tavoittelee hirvikannan kehityksen vakauttamista. Hirvien aiheuttamat vahingot voisivat olla pienempiä, kannan hyödyntämisen kestävyys varmempaa, seuranta luotettavampaa, hirvenmetsästys arvostetumpaa ja yhteiskuntatalouden hirvikannasta kokema haitta muutettavissa hyödyksi. Vakauden hintana olisivat jonkin verran viime aikoja alhaisemmat saalisosuudet ja lihamäärät. Menetystä kuitenkin kompensoisivat edellä mainittujen hyötyjen lisäksi nykyistä selvästi paremmat sarvisaaliit.

Nygrén toteaa, että suomalaisen hirvikannan säätely on ollut tutkittuun tietoon ja kannanseurantatyössä karttuneeseen tietoon tukeutuva monitahoinen luonnonvarapoliittinen prosessi, jolle on ollut ominaista jatkuva muutos. Tieto on ollut epätarkkaa, asiat monimutkaisia ja poliittisesti kiistanalaisia, sosiaalisesti vaikeita ja polarisoituneita ja päätökset kiireessä tehtäviä. Myös arvot ovat muuttuneet. Arvostetusta riistaeläimestä on tullut haitta, jonka arvo valtiontaloudelle on arvioitu negatiiviseksi.

1970-luvun alussa Suomessa omaksuttiin niin kutsuttu vasaverotus, jonka avulla kannan tuottavuutta haluttiin parantaa. Tavoite on tuottanut myös tulosta. Vuosituhannen vaihtuessa Suomessa eli tuottavampi hirvikanta kuin missään muualla maailmassa. Tuottavuuden kasvulla on kuitenkin ollut hintansa, kun räjähdysmäiseen kasvuun lähtenyttä hirvikantaa on säädelty metsästyksellisin keinoin. Hirvivahingot ovat aika ajoin kasvaneet kohtuuttoman suuriksi, urosten osuudet ovat pienentyneet, urosten ja naaraiden ikäjakautumat eriytyneet ja kannan kehityksestä on tullut epävakaata, kun joka vuosi kolmasosa hirvistä on poistettu pääluvusta. Lyhyessä ajassa kanta näyttää muuttuneen myös geneettisesti.

Kohtalaisen tavoitteenmukaisesti hirvikannan säätely on onnistunut vain vuosina 1984–1992, jolloin toimijatahojen yhteistyö oli tehokasta, tavoitteet ja vastuut selviä, päätöksenteko keskittynyttä ja kantojen biologinen hyvinvointi oli tavoitteena taloudellisten ja metsästyksellisten edellä. Tarkastelujakson lopussa vuonna 2007 hirvitiheydet olivat jokseenkin tavoitelluissa rajoissa, mutta uroksia oli kannassa vähemmän kuin koskaan ennen, ja naaraskohtainen tuottoteho ja syntyneiden kaksosvasojen osuudet heikkenemässä.

Tuire Nygrén on kirjoittanut ylioppilaaksi Turun normaalilyseosta vuonna 1966. Hän on valmistunut luonnontieteiden kandidaatiksi vuonna 1973 ja filosofian maisteriksi vuonna 1989 Turun yliopistosta. Riista-ja kalatalouden tutkimuslaitoksella hän on työskennellyt vuodesta 1976 lähtien.

Lisätiedot: tuire.nygren(at)rktl.fi tai p. 0205 751 505
Väitöskirjan jakelusta huolehtii:
väittelijä, puh. 0205 751 505, tuire.nygren@rktl.fi 

Artikkelin kirjoitusvuosi: 2009

Takaisin tämän vuoden artikkeleihin